Tammikuussa pantiin vireille eniten konkursseja 28 vuoteen
|
14.02.2025
|
|
Tammikuussa 2025 pantiin vireille 381 konkurssia, mikä on 83 enemmän kuin vuotta aiemmin. Näin korkeaan konkurssimäärään ei ole ylletty sitten lokakuun 1997.
"Tammikuun konkurssihakemusten määrä on jopa 10 prosenttia suurempi kuin edellisinä 2000-luvun ennätyskuukausina, maaliskuussa 2014 ja marraskuussa 2023. Toisaalta hakemusten määrälle on tyypillistä vaihtelu kuukaudesta toiseen", taustoittaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Tommi Veistämö.
Konkurssiin haetuissa yrityksissä henkilötyövuosien määrä oli yhteensä 1 611, mikä on 495 enemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Huomionarvoista on, että tyypillinen konkurssiin haettu yritys oli aiempaa pienempi; vuonna 2024 konkurssiin haetuista yrityksistä 46 % oli yhden henkilön työllistäviä, kun taas tammikuussa 2025 osuus oli noussut kahteen kolmasosaan.
Toimialoista eniten konkursseja pantiin vireille palvelualoilla, rakennustoiminnassa ja kaupan alalla. Suhteellisesti suurinta kasvu oli kuitenkin maa-, metsä- ja kalatalouden sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimialoilla, joissa hakemusten määrä yli kaksinkertaistui edellisvuodesta.
Kun tarkastellaan konkurssihakemusten lukumäärää 12 kuukauden ajanjaksolla, kasvua edelliseen jaksoon verrattuna oli 8 %.
Tilastokeskuksen mukaan konkurssihakemusten määrälle on tyypillistä vaihtelu kuukaudesta toiseen, joten yksittäisen kuukauden lukuihin tulee suhtautua varauksella.
|
:
">Contact Us.
|
Tagit
vaihtelu kuukaudesta toiseen (2),
lle on tyypillist (2),
enemm n kuin (2),
pantiin vireille (3),
vaihtelu kuukaudesta (2),
tammikuussa 2025 (2),
lle on (2),
kuukaudesta toiseen (2),
konkurssihakemusten m (2),
hakemusten m (2),
eniten konkursseja (2),
enemm n (2),
oli (6),
vireille (3),
pantiin (3),
kuin (3),
konkurssihakemusten (3),
vaihtelu (2),
tyypillist (2),
toiseen (2),
tammikuussa (2),
mik (2),
|
|