Seuraava artikkeli on alun perin julkaistu Mises-instituutin toimesta. Sen mielipiteet eivät välttämättä vastaa Peter Schiffin tai SchiffGoldin näkemyksiä. Entisen presidentti Jimmy Carterin kuolema on tuonut esiin kiitosta hänen presidentinviran jälkeisistä saavutuksistaan, mutta ei niinkään hänen toiminnastaan presidenttinä. Kuten *The New York Times* totesi pääkirjoituksessaan: > "Historiaa ei voi ennustaa. Toistaiseksi Jimmy Carter, joka kuoli sunnuntaina 100 vuoden iässä Plainsissa, Georgiassa, on arvioitu keskikastin presidentiksi. Hänen kautensa muistetaan olosuhteista ja tapahtumista, jotka yksinkertaisesti ylittivät hänen voimansa: Iranissa siepatut 52 amerikkalaista panttivankia, epäonnistunut yritys pelastaa heidät, bensiinijonot, inflaatio, Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin. Kuitenkin häntä pidetään yhtenä Amerikan parhaista entisistä presidenteistä, koska hän käytti jäljellä olevaa asemaansa edistääkseen rauhaa, toimiakseen taustavaikuttajana ja ihmisoikeuksien puolustajana, valvoakseen vapaita vaaleja ja kodittomien puolestapuhujana sekä kirjoittaakseen runoutta – ja omalla esimerkillään puolusti perinteisiä uskonnollisia arvoja." Vaikka NYT mainitsi lyhyesti Carterin aloittaneen bensan ja öljyn hintojen sääntelyn purkamisen, suurin osa progressiivisen politiikan ylistyksistä keskittyi hänen toimintaansa Washingtonin ulkopuolella. Toiset kiittävät hänen progressiivisia toimenpiteitään ja tukeaan aurinkoenergialle, mutta jättävät huomiotta hänen talousperintönsä todellisen merkityksen. Viittasin tähän Mises-instituutin artikkelissa 24 vuotta sitten, jossa ylistin Carterin deregulaatioponnisteluja, mutta en tuolloin täysin ymmärtänyt niiden vaikutuksia. Lisäksi yliarvioin republikaanien sitoutumista deregulaatioon, erityisesti heidän innostuksensa tulleihin ja *Jones Act* -lakiin, joka on taloudellisesta näkökulmasta yksi pahimmista. Ei kukaan muu kuin Nobel-palkittu Vernon Smith kutsui Carteria "suureksi deregulaattoriksi", ja Carterin päätösten vaikutusta lentomatkustamisen, maantiekuljetusten, öljyn ja bensiinin sekä rautateiden sääntelyn purkamiseen ei pidä aliarvioida. Esimerkiksi rautateiden osalta: > "1970-luvulle mennessä oli ilmeistä, että hintasääntely ja siihen liittyvät jäykkyydet olivat ajaneet Yhdysvaltain rautatiet taloudelliseen kriisiin." Vuonna 1980 Carterin hyväksymä *Staggers Act* alensi rahtihintoja, paransi rautateiden taloudellista tilaa ja mahdollisti heikompien rautatieyhtiöiden yhdistymisen vahvempiin. *Regulation*-julkaisu tiivisti näin: > "Yhdysvaltain rautatiealan historia 30 vuotta *Staggers Act* -lain voimaantulon jälkeen on menestystarina." Lentoliikenteen deregulaatio oli myös suuri menestys. Alfred Kahn, Carterin neuvonantaja ja deregulaation arkkitehti, kirjoitti: > "Lentolippujen hinnat laskivat keskimäärin 10–18 % sääntelyä edeltäviin hintoihin verrattuna, mikä toi matkustajille vuosittain 5–10 miljardin dollarin säästöt." Deregulaation vaikutukset ulottuivat jopa oluen tuotantoon, mikä teki mahdolliseksi nykyaikaisen pienpanimoteollisuuden. Vaikka inflaatio on ollut ongelma viime vuosina, on muistettava, että entisen Fedin puheenjohtajan Paul Volckerin – jonka Carter nimitti vuonna 1979 – toimenpiteet kaksinumeroisen inflaation hillitsemiseksi olivat keskeisiä. Vaikka Volckerin politiikat johtivat 1980-luvun taantumaan ja työttömyyden kasvuun, Carter tiesi niiden olevan tarpeen. Nykyisin, kun progressiiviset voimat hallitsevat demokraattipuoluetta ja republikaanit ajavat taloudellista nationalismia, on vaikea kuvitella presidenttiä, joka toteuttaisi vastaavia aloitteita. Carterin deregulaatioponnistukset ovat siksi erityisen arvokkaita ja ansaitsevat tunnustuksen. Jimmy Carter’s True Legacy: The Deregulation President |
https://vunet.net