Uusi ja radikaali teoria haastaa perinteisen käsityksen aivoista ja mielestä. Fysiikan ja kognitiotieteen tutkijat esittävät, että tietoisuus ei synny pelkästään hermosolujen sähköisestä toiminnasta, vaan aivoissa resonoivien energiaaaltojen vuorovaikutuksesta – eräänlaisesta kvanttisesta hologrammista, joka voi ulottua jopa ajan ja avaruuden rajojen yli.
Tajuntamme voi olla kvanttinen hologrammi, joka ulottuu avaruuden ja ajan halki – tutkijoiden mukaan uusi teoria voi selittää tietoisuuden, sielun ja jopa kuolemanjälkeisen elämänToimittaja: Stav Dimitropoulos | Julkaistu 20. lokakuuta 2025 klo 19.13 Kun aloitin kognitiotieteen maisteriopinnot, eräs sähkötekniikan professori tokaisi ylimielisesti, että sielu on vain “neuronien laukaisua”. Hänen mukaansa tietoisuus on yksinomaan biologisen kudoksen sähkökemiallista toimintaa. Nyt näkemykset ovat kuitenkin muuttumassa: yhä useammat tutkijat uskaltavat pohtia aiemmin tabuina pidettyjä kysymyksiä, kuten sitä, voisiko tietoisuus olla jotakin enemmän kuin vain aivojen mekaanista toimintaa. Osa tutkijoista ehdottaa, että tietoisuus ei ole hermosolujen sähköistä tulitusta, vaan aivojen läpi kulkevien energiaaltojen interferenssiä – kuin aaltojen muodostama sointu, ei koneen piirikortti. Tämän näkemyksen mukaan neuronit ja synapsit ovat silti ratkaisevia: ne johtavat sähköä, vapauttavat välittäjäaineita ja muodostavat kaiken lääkkeistä tajuttomuuteen, mutta varsinainen “taika” syntyy, kun miljardit signaalit resonoivat yhteen ja muodostavat pysyviä kuvioita – yhtenäisen kokemuksen, jota kutsumme minäksi. Jos tietoisuus todella perustuu energiaaaltojen yhteisvaikutukseen, se voisi mullistaa käsityksemme mielestä ja sen rajoista – aina mielenterveyden hoidosta tekoälyyn ja elämän sekä kuoleman merkitykseen. Yksi teorian kannattajista on Michael Pravica, fysiikan tohtori ja professori Nevadan yliopistosta Las Vegasista. Hän esittää artikkelissaan Human Nature and Waves, että ihmiset eivät ole vain ainehiukkasia vaan kompleksisia interferenssihologrammeja – kuvioita, jotka syntyvät, kun aivojen aallot törmäävät ja lomittuvat muodostaen tietoisuuden kudoksen. “Ihminen näyttää kokoelmalta hiukkasia, mutta todellisuudessa olemme aaltoja – eräänlaisia näiden aaltojen hologrammeja”, Pravica toteaa. Hän ankkuroi teoriansa fysiikan tunnettuihin periaatteisiin: ihmiskeho säteilee jatkuvasti infrapunaenergiaa ja samalla jokaisella hiukkasella on oma kvanttiaaltonsa. Näiden ilmiöiden yhdistelmä saa aikaan sen, että olemme yhtä aikaa sekä säteileviä että värähteleviä – ja tietoisuus saattaa syntyä, kun nämä aallot yhtyvät yhdeksi järjestyneeksi kokonaisuudeksi. Pravica ulottaa ajatuksen jopa hyperulottuvuuksiin, joissa aivojen aaltofunktiot voivat ulottua ajan ja avaruuden tuolle puolen ja yhdistää meidät toisiimme – ehkä jopa niihin, jotka ovat jo poistuneet tästä maailmasta. Samaa teemaa kehittelee myös itsenäinen tutkija ja muusikko Michael Arnold Bruna, joka on ehdottanut “monimutkaisuusindeksiä” (Complexity Index) kuvaamaan aivoaaltojen koordinaatiota ja stabiiliutta. Hänen tietokonemallinsa viittaavat siihen, että tietyt interferenssikuviot muistuttavat tajunnan tasapainoista tilaa. Brunan mukaan neuronit eivät vain laukaise impulsseja, vaan sykkivät rytmissä kuin metronomit; kun miljardit solut resonoivat yhdessä, syntyy “seisovia kuvioita” – vakaita sähköisiä resonansseja, jotka voivat punoa erilliset signaalit yhdeksi tietoisuuden kokonaiskokemukseksi. Jos nämä teoriat pitävät edes osittain paikkansa, ne haastavat koko modernin neurotieteen lähtökohdat ja voivat lopulta pakottaa meidät kysymään: olemmeko todella vain biologiaa – vai värähtelevä hologrammi, jonka aalto jatkuu yli ajan ja avaruuden rajojen?
|
https://www.popularmechanics.com
https://vunet.net