#Iran #Israel #Libanon
Israelin suurin ase oli pelko – ja se epäonnistuu nyt
|
Fri, 13 Mar 2026 03:47:50 EET
|
|
Israelin sota Irania vastaan paljastaa syvemmän kriisin: pelkoon ja voittamattomuuteen rakennetun psykologisen opin romahduksen. ... Oppi sai konkreettisemman muodon 2000-luvun alussa. Vuoden 2006 Libanonin sodan aikana israelilaiset strategit muotoilivat myöhemmin Dahiya-oppina tunnetun doktriinin, joka nimettiin konfliktin aikana voimakkaasti pommitetun Beirutin esikaupungin mukaan. Oppi kannatti massiivista ja suhteetonta voimaa vastarintaliikkeisiin liittyvää siviili-infrastruktuuria vastaan.
Israelin sota Irania vastaan paljastaa syvemmän kriisin: pelkoon ja voittamattomuuteen rakennetun psykologisen opin romahduksen.
Israelin psykologisen sodankäynnin alkuperä
Sotia käydään harvoin vain taistelukentillä. Niitä käydään myös yhteiskuntien mielissä, vallan ja haavoittuvuuden käsityksissä sekä kokonaisten alueiden poliittisessa mielikuvituksessa. Israel ymmärsi tämän periaatteen jo varhain historiassaan, ja psykologisesta hallitsevuudesta tuli keskeinen osa sen sotilasdoktriinia.
Sionistisen projektin alkuvuosista lähtien ajatus siitä, että vallan on näyttäydyttävä ylivoimaiselta, ilmaistiin avoimesti. Vuonna 1923 revisionistinen sionistijohtaja Ze'ev Jabotinsky kirjoitti kuuluisassa esseessään Rautamuuri, että sionismi onnistuisi vasta, jos alkuperäisväestö vakuuttuisi siitä, että vastarinta oli toivotonta. Hän väitti, että vasta kun palestiinalaiset ymmärtäisivät, etteivät he voisi voittaa sionistista projektia, he hyväksyisivät sen pysyvyyden.
Vuosien 1947–48 Nakbaa ympäröivät tapahtumat heijastivat tätä logiikkaa. 800 000–900 000 palestiinalaista karkotettiin tai pakotettiin pakenemaan kodeistaan, ja satoja kyliä tuhottiin tai autioitiin. Karkotukset tapahtuivat suoran sotilaallisen hyökkäyksen, pakkosiirtojen ja sodan aiheuttaman palestiinalaisen yhteiskunnan romahduksen yhdistelmänä.
Verilöylyillä oli ratkaiseva rooli pelon levittämisessä. Deir Yassinissa huhtikuussa 1948 tehdyt verilöylyt, joissa sionistiset miliisit tappoivat yli sata siviiliä, levisivät nopeasti kaikkialle Palestiinaan. Mutta Deir Yassin oli vain yksi monista tuona aikana tapahtuneista verilöylystä. Verilöylyt esimerkiksi Lyddassa, Tanturassa, Safsafissa ja lukuisissa muissa kylissä loivat terrorin ilmapiiriä, joka kiihdytti palestiinalaisyhteisöjen autioitumista.
Näiden tapahtumien psykologinen vaikutus oli valtava. Uutiset verilöylystä levisivät kylästä kylään ja vakuuttivat monet palestiinalaiset siitä, että kodeissaan pysyminen tarkoitti tuhon vaaraa. Opetus oli selvä: sota voi toimia paitsi valloituksen myös psykologisen vallan välineenä.
Pelon oppi
Ajan myötä tästä lähestymistavasta kehittyi laajempi strateginen kulttuuri, joka korosti pelotetta musertavan väkivallan kautta. Israelin sotien tarkoituksena ei ollut ainoastaan voittaa vihollisia sotilaallisesti, vaan myös vahvistaa käsitystä siitä, että vastarinta Israelia vastaan johtaisi aina tuhoisiin seurauksiin.
Israelin johtajat ovat usein ilmaisseet tämän filosofian avoimesti. Valtion alkuvuosina Moshe Dayan, yksi Israelin vaikutusvaltaisimmista sotilashenkilöistä, julisti kuuluisasti, että israelilaisten on oltava valmiita elämään miekan varassa. Huomautus ilmensi uskomusta, että Israelin selviytyminen riippui jatkuvasta valmiudesta käyttää voimaa ja sotilaallisen armottomuuden maineen säilyttämisestä.
Vuosikymmeniä myöhemmin Israelin johtajat jatkoivat maan identiteetin kehystämistä samankaltaisin termein. 2000-luvun puolivälissä entinen pääministeri Ehud Barak kuvaili Israelia "viidakon huvilaksi", ilmaus, joka heijasti maailmankuvaa, jossa Israel näki itsensä linnoitettuna sivilisaation saarena, jota ympäröivät vihamieliset ja oletettavasti barbaariset ympäristöt.
Tämä käsitys vahvisti ajatusta, että Israelin on aina osoitettava ylivoimaista voimaa. Tämän logiikan mukaan mikä tahansa heikkouden merkki kutsuisi hyökkäykseen.
Oppi sai konkreettisemman muodon 2000-luvun alussa. Vuoden 2006 Libanonin sodan aikana israelilaiset strategit muotoilivat myöhemmin Dahiya-oppina tunnetun doktriinin, joka nimettiin konfliktin aikana voimakkaasti pommitetun Beirutin esikaupungin mukaan. Oppi kannatti massiivista ja suhteetonta voimaa vastarintaliikkeisiin liittyvää siviili-infrastruktuuria vastaan.
Tarkoituksena ei ollut ainoastaan tuhota sotilaskohteita, vaan aiheuttaa sellaista tuhoa, että kokonaiset yhteiskunnat estyisivät tukemasta vastarintaryhmiä.
Samanlainen filosofia ohjasi Israelin toistuvia sotia Gazassa. Israelilaiset strategit alkoivat kutsua näitä säännöllisiä kampanjoita "ruohonleikkuuna". Lause viittasi siihen, että palestiinalaisten vastarintaa ei voitaisi koskaan poistaa pysyvästi, vaan sitä voitaisiin ajoittain heikentää lyhyillä ja tuhoisilla sotilasoperaatioilla, joiden tarkoituksena oli palauttaa Israelin pelote.
Vuosikymmenten ajan tämä strategia näytti toimivan. Israelin sotilaallinen ylivoima yhdistettynä horjumattomaan amerikkalaisten tukeen vahvisti kuvaa voittamattomuudesta, joka muovasi poliittisia laskelmia kaikkialla Lähi-idässä.
Mutta psykologinen dominanssi riippuu uskomuksesta, ja usko voi murentua.
...
Lue lisää:
kirjoittanut Ramzy Baroud | 12. maaliskuuta 2026 | 8 kommenttia
|
https://original.antiwar.com